Vauvakuumeen pulmat

Kirjoitan yhden tositarinan omalta kohdaltani.

~ Kun olin pieni, leikin usein nukeilla ja kotiäitiä. Nukkeni nimi oli Essi. Nukellani oli kaikkea kuten ; kehto, syöttötuoli, vaunut/rattaat, turvakaukalo ja muuta pientä.. Rakastin yli kaiken sitä kun sain leikkiä kotiäitiä. Unelmoin omasta perheestä tulevaisuudessa. Olin teini-iässä kun vanhempi siskoni sai lapsen, miusta tuntu mukavalta kun pääsin työntämään Brion vaunuja ympäri siskon kotikuntaa, olin ylpeä siitä että sisko sai lapsen ja itse olisin täti. Miusta tuntu mahtavalle kun sain auttaa siskoani parhaani mukaan. Kun aika alkoi kulua ja pääsin ammattikouluun opiskelemaan kokin-linjaa, mulla nousi huoli siitä että en ole löytännyt kunnon miestä rinnalleni jonka kanssa perustaa perhe. Mulla oli muutamia suhteita joitenkin kanssa, mutta ne tyssäs monestakin syystä. Ikä alko lähestyä 18-vuotta ja pelko vaan lisäänty siitä ettei kukaan mua huolis. Loppujen lopuks kuitenkin löysin miehen, johon rakastuin ja alettiin pitämään yhteyksiä ja mentiin kihloihin 24.12.2015, josta kohta tulee 2 vuotta täyteen. Mulla alko vauvakuume 19-vuotiaana. Kerroin sen miehelleni, että haaveilen perhe elämästä ja sen jälkeen alettiinki ostamaan vauvakuumeen helpottamiseks jotain pientä vauvaan liittyen. Ensimmäinen ostos oli Viking Linelta pienet sukat, jotka symboloi laivaa. Tiiän, että isäni puolelta on Ahvenanmaalta merimies-sukua, joten ehkä laivalla kulkeminen ei ollut mikään vaikeus ja toisaalta laiva teema symboloi meidän kihlasormuissa aaltoina. Päätin kuitenkin haluta elämässäni jotain uutta ja päätin muuttaa Ruotsin puolelle asumaan miehen luokse. Löysin oman sielunkumppanin, jonka kanssa haluan elää, unohtamatta sitä omaa perhettä joka asuu Suomen puolella.
Mulla vahventu vauvakuume ajan mittaan voimakkaaks tunteeks. Mulla valtas pelko siitä etten tule tavoittamaan tiettyä ikää kohden omaa perhettä ja reagoin vahvastikin siihen kun näin onnellisia perheitä kaupassa. Mulle oli vaikeata nähdä niitä onnellisia ihmisiä, joilla oli pieni lapsi vaunuissa. Se aiheutti mulle masennusta. Ajattelin hirveesti negatiivisia asioita ja itkin melkeinpä turhasta. Kuitenkin sain masennuksen korjattua sillä, että ostin pientä kuten vauvanvaatteita jne.. Se helpotti mua kaiken äärellä ja sai mut positiivistumaan, että "hei mä voin kerätä tätä ja tätä". Mieheni on onnellinen mun puolesta, että keräilen kaikkea vauvantarvikeita ja se että hän tietää mun olevan onnellinen siitä.
Kuitenkin kohtaan hyvin paljon pulmia, niistä osa pistää raivostuttamaan ja osa taas surulliseksi. Varsinkin ulkopuolisten kommentit saa raivostuttamaan tai se, että ollaan kateellisia meille. Mieheni ja minä ollaan kuin parhaat ystävät siitä huolimatta, että rakastetaan toisiamme. Monille myös tulee yllätyksenä ikäero, joka on 15-vuotta. Meille se on itsestään selvyttää, että meillä on ikäeroa mut silti se ei meitä haittaa. Mua ei haittaa se, että mies on vanha tai nuori. Tärkeimpää on se, että rakastaa toista ja kunnioittaa ❤️
En välitä kateellisista ihmisistä, mutta tietyissä asioissa menee raja kuten tänäänki päivällä kävi näin ; oltiin mieheni kanssa menossa paikalliseen lelukauppaan, jossa myydään myös vauva tarvikeita. Olisin halunnut tilata sinisen Maxi-cosi turvakaukalon, mut myyjä tokaisi suorasanaisesti ja ilkeästi meille, että se olis rahan viskaamista. Suuttuin niin, että lähdin liikeestä pois pettyneenä ja koko ilta harmitti. Miksi toisen tulla kommentoimaan sellasta, mikä loukkaa toista? Luullisin, että myyjä ois sanonnu mukavammin, että "tilataan ihmeessä".. eipä tuota menoa liike pysy kasassa, jos toiselle ilkeillään. Puhuin mieheni kanssa, että tilaan muualta Maxi-cosin ja enkä jaksa välittää ilkeistä myyjistä.
Luullenpa että nykyään on tabu vauvakuumeisen ostaa vauvantarvikeita kun yleensä raskaana olevat niitä ostaa, mutta mun mielestä on väärin kuvittella että eikö lapsettomat tai vauvakuumeiset saisi ostaa vauvantarvikeita kuten ihan muutkin. Mun mielestä se pitäisi olla tasa-arvoista! Mitä mieltä olette?
Kommentoikaa omianne kokemuksianne alas kommenttikenttään ⬇️